Berliinin kaupunkilehti Prinz oli taas julkaissut vuosittaisen ravintolaoppaansa. Selailin sitä nopeasti läpi ja silmiin osui uudehko fuusio-aasialainen ravintola Prince Mittessä lähellä Alexanderplatzia. Päätimme kokeilla sitä. Emme tehneet pöytävarausta. Saapuessamme ravintola oli viimeistä pöytää myöden täysi, mutta jäimme baariin drinkille kunnes pöytä vapautui. Paikka oli tyylikäs ja palvelu ystävällistä. Päädyimme tilaamaan tapas-tyylisiä alkuruokia pöydän täyteen, koska ne vaikuttivat hyviltä. Se osoittaui hyväksi ideaksi. Useimmat fuusioyhdistelmät toimivat. Paikkaa voi suositella.
Fhain Berlin
lauantai 19. marraskuuta 2016
torstai 4. elokuuta 2016
Langosch - uusi ravintola Petersburger Platzilla
Petersburger Platzilla aiemmin sijainneen Wein & Stein -ravintolan tilalle oli avattu uusi ravintola Langosch. Päätimme mennä sinne lounaalle. Sisustusta ei ollut aiemmasta juurikaan muutettu, eli se oli harkitun tyylikäs ja kotoisa. Asiakkaita oli vähänlaisesti. Päädyimme tilaamaan lounasmenyyn, Siihen kuului broiler ja alkoholiton cocktail. Annoksen tulo pöytään kesti, eli etäpäivän työlounaaksi paikka ei näyttäisi soveltuvan, vaikka ihan asunnon lähellä sijaitseekin. Ruoka oli kuitenkin maultaan erinomainen ja ulkonäöltään upea. Tänne voisi ehkä joskus piipahtaa illalliselle.
Tunnisteet:
Friedrichshain
Sijainti:
Petersburger Pl. 1, 10249 Berlin, Saksa
lauantai 28. toukokuuta 2016
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Lyhyt kävelykierros RAW Geländessä
RAW Gälende on vanha junavarikkoalue Friedrichshainissa S-Bahn-radan vieressä. Alue on ollut pitkään vaihtoehtokulttuurin tyyssija. Vanhoissa ränsistyneissä varikkohalleissa on monenlaista toimintaa: rock-konsertteja joka lähtöön, kirpputoreja, klubeja, kiipeilyseiniä, ulkoilmaelokuvia kesällä, joulutoreja talvella.
Tunnisteet:
Friedrichshain
Sijainti:
Revaler Str. 99, 10245 Berlin, Saksa
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Rheingauer Weinbrunnen Rüdersheimer Platzilla
Rüderheimer Platzin laidalla sijaitsevassa rauhallisessa, puistossa on järjestetty joka kesä vuodesta 1967 viiniterassi. Pienessä kojussa myydään Rheingaun alueen viinejä, joita voi ostaa laseittain tai pulloittain. Puistossa, puiden varjossa on pitkiä penkkejä, joihin asiakkaat saavat tuoda omat syötävänsä. Tällä kertaa meillä ei ollut omia eväitä koska olimme juuri täyttäneet vatsamme thaipuistossa. Mutta tilasimme neljään pekkaan pullon Rieslingiä.
Tunnisteet:
viinit,
Wilmersdorf
Sijainti:
Rüdesheimer Platz, 14197 Berlin, Germany
Thairuokatori Preussenparkissa Wilmersdorfissa
Heinäkuussa ei ehditty käydä kertaakaan Wilmersdorfin thaipuistossa. Kun J. ja S. kertoivat menevänsä sinne päätimme lähteä mukaan. Päivä oli helteinen ja puisto oli täynnä väkeä. Niin thaimaalaisia rouvia ruokaa laittamassa kuin myös asiakkaita.
lauantai 8. elokuuta 2015
Kaiserdiele - vanhaan raitiovaunuhalliin rakennettu drinkkibaari
Illallisen jälkeen kävelimme lähistöllä sijaitsevaan pieneen drinkkibaariin, joka on perustettu vuonna 1917 rakennettuun pieneen raitovaunuhalliin.
Suurin osa asiakaspaikoista oli ulkoterassilla. Etuterassi oli täynnä. Takaterassi oli tyhjä meidän saapuessamme, mutta se täyttyi pian. I. oli bongannut baarin Morgenpostista. Tarjoilija olikin ihmeissään siitä, että paikassa oli kanta-asiakkaiden lisäksi paljon uusia kasvoja. Tilasimme kesäiset drinkt ja vielä lopuksi pullon roseekuohuviiniä.
I. ja F. matkasivat taksilla kotiin Müggelheimiin. Me menimme julkisilla ja haukkasimme vielä pienet makkara-annokset Frankfurter Alleen S-Bahnasemalla.
I. ja F. matkasivat taksilla kotiin Müggelheimiin. Me menimme julkisilla ja haukkasimme vielä pienet makkara-annokset Frankfurter Alleen S-Bahnasemalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)