maanantai 30. huhtikuuta 2012
Kasvitieteellinen puutarha
Vappuaatto oli kaunis ja me vietimme aamupäivän Berliinin kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne pääsi kätevästi Karl-Liebknechtstrasselta (Alexanderplatz) bussilla M48.
Tunnisteet:
puutarha,
Zehlendorf
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Marzahn: Gärten der Welt
Tänään oli normaali työpäivä, eli tein töitä etänä kotitoimistolta. Lounaaksi nousin Edekan valmiin sushipaketin, joka ei ollut lainkaan hullumpi. Olisi tehnyt mieli ottaa lasi valkoviiniä sushin kyytipojaksi, mutta ajattelin, että se saattaisi häiritä työntekoa.
Kun työpäivä oli ohi lähdin U5:llä kohti Marzahnin Gärten der Welt -puistoa. U5:llä piti matkustaa Cottbusser Platzille ja sieltä jatkaa bussilla Gärten der Weltin pysäkille.
Puistoon oli parin euron pääsymaksu. Heti portin luona oli hieno kukka-asetelma. Lähdin kulkemaan puistoa vasemmalle.
Ensiksi tuli vastaan balilainen kasvihuone orkideoineen. Pian seurasi korealainen ja japanilainen puutarha. Puisto oli hyvin hoidettu ja kukkaistutusten lisäksi siellä oli rakennuksia maailman eri kolkilta. Erityisen hienoja olivat kiinalaisen puutarhan rakennukset kahviloineen ja ravintoloineen ja arabialaisen puutarhan rakennukset.
Edekan sushilounas |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)