maanantai 29. lokakuuta 2012

Kuchenkaiser - Kakkua Kreuzbergissa

Tänään oli etäpäivä, eli minä raukka tein töitä koko päivän kello 7 alkaen. T.:lla oli vapaata, joten hän lähti aamupäivällä KaDeWe:hen ja muualle City Westiin hurvittelemaan.

Sovimme, että tapaisimme jossain päin kaupunkia puoli neljän maissa. Kreuzberg olise sopivasti keskivaiheella, joten sovimme tärskyt Oranienplatzille, jossa ajattelimme testata Kuchenkaiseria. Se on vanha legendaarinen kahvila-ravintola Oranienplatzilla, joka oli ennen sotia mahtipontinen aukio hienoine patsaineen ja siltoineen. Nykyisin Oranienstrassen länsipäässä sijaitseva Oranienplatz on vain varjo entisestään, samoin kuin Kuchenkaiser. Mutta hyviä kakkuja sieltä vielä näyttää saavan. Ainakin Schwartwälder Kirchtorte ja passionjuustokakku ovat todistetusti herkullisia.



sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Cafe St Petersburg

Cafe St Petersburgin ohi tulee käveltyä harva se päivä - onhan se sopivasti matkalla M10-ratikan Strassmannstrassen pysäkkiä. Yleensä näin lähellä kotia ei kuitenkaan tule mentyä kahville. Varsinkin kun Oliven leipomosta saa hyviä Blechkucheneita kotiin vietäviksi. Tänään päätimme kuitenkin testata paikan.

Ihan oivalliset cappucinothan täältä saa eikä kakunpaloissakaan ole mitään valittamista.


lauantai 27. lokakuuta 2012

Carsten ja Günter kyläilevät

Tänään saimme Carstenin ja Günterin Kaiserslauternista ensimmäistä kertaa kylään Berliiniin. Kävimme heidän kanssaan syömässä pizzaa ja pastaa Pizza Dachissa Simon Dach Kiezillä. Palasimme meille kahville. Sitä ennen haimme Blechkuchenit läheisestä Oliven leipomosta.