perjantai 21. lokakuuta 2011
Pikkuhiljaa valmista
Asunto alkaa tulla pikkuhiljaa valmiiksi. Syysloman viettäminen voi vihdoin kunnolla alkaa. Vaikka onhan kalustus- ja sisustustouhu ollut tavallaan ihan mukavaa.
Päivä on aurinkoinen, joten vietämme parvekkeen avajaisia avaamalla lähikaupasta ostetun halvan shampanjan.
Tänään päätimme suunnistaa jälleen Kreuzbergiin. Menimme M10:llä ensin Warschauer Strassen päätepysäkille ja jatkoimme siitä U1:llä Kottbusser Torille. Lähdimme kulkemaan Oranienstrassea pitkin lähteen. Ajatuksena oli kävellä juutalaiselle museolle, mutta siellä oli tänään erityistilaisuus ja oli suljettu tavallista aikaisemmin. Kävelimme sieltä Hallesches Torin asemalle, josta palasimme U1:llä Görlitzer Parkin asemalle. Kiertelimme ensin Lausitzer Platzilla, jossa näkyi olevan toripäivä. Alue näytti muutenkin mielenkiintoiselta pienine kauppoineen ja ravintoloineen.
Olin lukenut Das Edelweiss -nimisestä ravintolasta Görlitzer Parkin kupeessa, joten ajattelimme testata sen. Se oli mukavan boheemi vanha mikälie makasiinirakennus, joka oli muutettu suureksi ravintolakompleksiksi. Oikein sopiva paikka glögille. Täältä jatkoimme Falkensteinstrassea pitkin Schesische Strasselle ja siitä U1:llä Friedrichshainiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti