Hekticket mainosti puoleen hintaan Dominique Horwitz -nimisen laulajan Brel-iltaa. Luvassa oli versioita tutuista ja ennen kaikkea hieman tuntemattomammista Brelin lauluista.
Katsoimme etukäteen Amazonilta ja Youtubesta ja saimme selville, että hän on esittänyt Breliä sekä ranskaksi että saksaksi. Menimme Tipiin Alexilta bussilla 100. Jäimme pois Haus der Kulturer der Weltin kohdalla, joka oli hienosti valaistu.
Domique juonsi konsertin saksaksi ja esitti kaikki laulut ranskaksi. Lyhyissä saksankielisissä juonnoissa kävi selväksi mistä seuraava laulu kuta kuinkin kertoi. Dominique oli vahvaääninen ja voimakas tulkitsija.
Orkesteri oli myös taitava. Jokainen esitys oli oma hieno numeronsa, joka useimmiten alkoi hiljaa ja hienovireisesti ja tiivistyi lopulta välillä melkein räjähtäväksi pommiksi. Suurin osa kappaleista oli tosiaan vähemmän tunnettuja Brelin lauluja, Taisin tunnistaa viisi kuusi kappaletta.
Esityksen jälkeen lähdimme kävelemään Reichstagin kautta keskustaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti