Ruoka oli todella hyvää. Annokset olivat pieniä, mutta myös edullisia, joten tilasimme niitä hieman tapastyyliin: jättirapuja, siankylkeä, saksanhirveä, herkullista yllätysjälkiruokaa ja crema catalanaa. Tänne täytyy tulla uudelleen.
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Txokoa - Baskimaalainen gastrobaari Neuköllnissä
Illallispaikka oli hakusessa. Hauptbahnilta lähtevän bussin päätepysäkki oli Sonnenalleella Neuköllnissä. Muistin lukeneeni baskimaalaisesta pikkuravintolasta, Txokoasta, joka sijaitsee lähellä Hermannplatzia. Olin joskus katsonut kartasta missä se sijaitsee ja uskoin, että löytäisin sen kyllä Hermannplatzilta käsin. Ja löytyihän se.
Sijainti:
Weserstraße 6, 12047 Berlin, Germany
perjantai 25. heinäkuuta 2014
Islantilainen Tommi's Burger Bar
torstai 24. heinäkuuta 2014
Curry 36 Kreuzbergissa Mehringdammilla
BKA:n vieressä sijaitsee Berliiniläinen legenda, Curry 36 currywurst-kioski. Paikka on siinä määrin kuuluisa, että siitä löytyy maininta jopa Wikipediasta, ja esiintyypä se myös myös Setä Tamun "Jos sä joskus päädyt Berliiniin" videolla.
Ihan hyvät currywurstit täältäkin saa. Mutta kuten T.arvioi jo aikaisemmin parin muun kuuluisan currywurst-kioskin yhteydessä: currywurst on currywurst. Ei niissä niin hirveästi eroa ole. Tai sitten meidän currywurst-makunystyrämme eivät ole vielä kehittyneet berliiniläiselle tasolle.

Hostel Hermannstrasse BKA.teatterissa Kreuzbegissä
Hekticketistä sai puoleen hintaan lippuja BKA-teatteriin Hostel Hermannstrasse -musikaaliin.
BKA-teatteri on Mehringdammilla Kreuzbergin kattojen yllä 7. kerroksessa sijaitseva pikkuteatteri, jossa pyöritetään yleensä musiikki- ja huumoripitoista pikkuteatteria. Hostel Hermannstrassen pääroolissa on kuvitteellinen, Ades Zabelin esittämä Edith Schröder, neuköllniläinen pitkäaikaistyötön, jonka toilailuista on tehty jo aikaisemmin useita huumoripitoisia musiikkinäytelmiä. Hostel Hermannstrassessa Edith on perinyt Neuköllnin Hermannstrasselta vanhan kerrostalon, jonka hän aikoo muuttaa matkailumajaksi.
Esitys sisältää paljon drag-numeroita, koska kaikki roolit, myös naisroolit on miesten esittämiä, Esitys oli varsin hauska, mutta edellyttää kyllä jokseenkin hyvää saksankielen taitoa ja mielellään myös jotain tietoa Saksaa ja erityisesti Berliiniä koskevista ajankohtaisista tapahtumisista ja ilmiöistä.

Mehringdamm 34, 10961 Berlin, Germany
Lecker Song - Kiinalainen dumpling-ravintola Prenzlauer Bergissä
Olin lukenut jostain blogista Lecker Song -nimisestä dumpling-ravintolasta, joka sijaitsee Prenzlauer Bergissä. Tänään teki kummankin mieli dumplingeja, joten oli hyvä päivä kokeilla. Ravintola sijaitsee M10-ratikkalinjan varrella. Tosin Husemannstrassen pysäkiltä täytyy kävellä vielä jonkin verran pohjoista kohti. Mutta koska ilma oli aurinkoinen se ei yhtään haitannut. Sitä paitsi reitti oli mukava kävellä: kauniita talorivejä ja paljon pieniä kauppoja, ravintoloita ja kahviloita.
Ravintola oli varsin pieni, Istuimme ulos, koska ilma oli hieno ja katunäkymä viihtyisä. Valitsimme listasta neljä dumpling-annosta. Kaikki olivat hyviä, ehkäpä jopa parempia kuin Yumcha Heroes -ravintolassa. Myös hinnat olivat edullisemmat ja palvelu ystävällisempää. Tänne tulemme varmasti uudelleen.
Good Friends - Kiinalainen ravintola Kantstrassella Charlottenburissa
Jos sattuu olemaan Charlottenburgissa lounasaikaan on synti olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi ja menemättä Kantstrasselle. Täältä löytyy Berliinin paras hyvien aasialaisten ravintoloiden keskittymä. Halusimme kokeilla jotain uutta ja suuntasimme Good Friends -ravintolaan. Tai siis meille uutta. Goods Friends on ollut ymmärtääkseni Kantstrassella jo iät ja ajat ja on oikeastaan jo instituutti.
Ainakin tänään paikalla on lounasaikaan paljon kiinanaisperheitä, mikä on hyvä merkki. Tilasimme kumpikin alkuun keitot. Molemmat olivat oikein maukkaita. Myös pääruuaksi tilatut kana-annokset olivat sopivan mausteisia. Ihan oivallinen lounaspaikka ja varmaan kiva ja tunnelmallinen illallispaikka myös.
perjantai 18. heinäkuuta 2014
Tegelin satamajuhlat
Olin katsonut kalenterista, että viikonloppuna on Tegelissä Tegeler Seen rannalla satamajuhlat, joten lähdimme sinne. S-Bahnilla oli vaihto Weddingissä ja juuri kun olimme vaihtamassa U-Bahniin näimme O.:n ja P.:n, jotka olivat tulossa Weddingissä järjestetystä ranskalaisesta kyläjuhlasta. Saimme houkuteltua heidät mukaan. Ranskateema jatkui myös satamajuhlassa. Lipitimme ranskalaista roseeviiniä "Eiffeltornin" alla. Olipa mukava ilta.
Tunnisteet:
Reinigendorf,
Tegel,
Tegeler See
Sijainti:
Borsigdamm, 13507 Berlin, Germany
Il Casolare: Italialainen ravintola Kreuzbergissä
Törmäsimme kivaan italialaiseen trattoriaan, Il Casolareen, joka oli miltei täynnä lounastajia. Minä tilasin katkarapupastan ja T. valitsi pizzan.
Jälkiruuaksi tilasimme yhteiseksi neljän jälkiruoan lajitelman. Siinä oli panna cottaa, suklaamouseeta, tiramisua ja creme caramelia. Ihan hyviä kaikki ja siitä riitti hyin kahdelle.
Jälkiruuaksi tilasimme yhteiseksi neljän jälkiruoan lajitelman. Siinä oli panna cottaa, suklaamouseeta, tiramisua ja creme caramelia. Ihan hyviä kaikki ja siitä riitti hyin kahdelle.
torstai 17. heinäkuuta 2014
Briefmarken Weine - italailainen viinibaari Karl-Marx-Alleella
Karl-Marx-Alleella aivan Weberweisen aseman kohdalla on sijainnut jo DDR:n aikana postimerkkiliike, joka sulki pian sen jälkeen kun me muutimme. Liiketila oli kauan tyhjillään. Nyt siihen oli ilmestynyt italialainen viinibaari-pikku ravintola Briefmarken. Kävimme juomassa siellä lasilliset. Mukava tunnelma ja ystävällinen palvelu.
Helle Wahnsinn Wintergartenissa
Jälleen kerran Hekticketistä oli saatavana puoleen hintaan lippuja kiinnostavaan esitykseen. Wintergartenissa oli juuri alkanut David Pereiran musiikki- ja sirkuspitoinen näytelmä "Helle Wahnsinn".
Olimme käyneet katsomassa Pereiran viime suotisen varieteen ja se oli varsin hyvä, joten tämäkin kiinnosti kovasti.
Varieteen ympärille oli kehitetty juoni, joka tapahtui mielisairaalassa ja sijoittui toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Alkuasetelma herätti hieman epäilyjä, mutta esitys oli paitsi viihdyttävä myös ajatuksia herättävä.

musikaali,
teatteri,
Tiergarten
Street Food Thursday - Markthalle Neun, Kreuzberg
Markthalle Neunissa Kreuzbergissa on hyvä vanha kauppahalli, joka oli pitkään tyhjillään. Viime vuosina vanhaa kauppahalliperinnettä on alettu jälleen elvyttää. Ensiksi alettiin pitää perjantaina ja lauantaina "toripäivää". Saatavilla on paitsi vihanneksiä, leipä, lihaa ja kalaa myös jotain pientä paikan päällä syötävää. Seuraavaksi paikka alkoi olla auki myös arkisin lounasaikaan,
Kantine Neun alkoi myydä herkullisia itse tehtyjä keittoja ja pataruokia ja muuta yksinkertaista mutta hyvää lounasruokaa. Uusin idea on Street Food Thursday, katuruokatorstai. "Ravintolattomat" kokit ja muut ammattilaiset ja puoli-ammattalaiset valtaavat kauppahallin torstaina ja kauppaavat nopeasti valmistettavaa pikaruokaa. Edustettuna ovat kaiken maailman keittiöt, Meksikosta Aasian kautta Uuteen Seelantiin. Kokeilimme tapahtumaa ensimmäistä kertaa ja luulenpa että kokeilemme uudestaankin.
Ensimmäisellä kerrallamme kokeilimme fusion nachoja, (joissa oli pulled porkia, papumuhennosta, sipuli ja fataa), empanadoja ja uusi-seelantilaisia piirakoita (ja uusi-seelantilaista olutta). Hyvää oli kaikki.

Hax'nhaus Alt-Tegelissä
M. ja T. matkustivat tänään takaisin Tampereelle. Saatoimme heidät Tegeliin, mutta sitä ennen teimme poikien kanssa lyhyen kävelykierroksen Charlottenburgissa. Ennen lentoa oli vielä sen verran aikaa, että päätimme mennä yhdessä syömään. Ehdotimme baijerilaista ravintolaa Hax'nhausia Alt- Tegelissä, koska pojat halusivat vielä saksalaista ruokaa. Teimme ruuan jälkeen vielä kävelykierroksen Tegelin rannassa ja ajoimme sen jälkeen kentälle.
Tunnisteet:
Reinigendorf,
Tegel,
Tegeler See
Sijainti:
Alt-Tegel 2, 13507 Berlin, Germany
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)