lauantai 31. joulukuuta 2011

Uudenvuoden aatto Berliinissä

Uusi vuosi Berliinissä! Lähdimme aamupäivästä katsomaan hieman miltä illan pääkallopaikka Party-maili näyttää ennen väentungosta. Brandenburgin portin läheisyydessä oli jo paljon väkeä. Soundchekkejä tehtiin kuumeisesti ja osa esiintyjistä aloitti vuoronsa jo alkuiltapäivänä. Otimme glögit yhdessä juhlateltassa.

Valotaulu Party-maililla



















Söimme pienen välipalan (flammkuchenia ja talon omaa olutta) Brauhaus Lemken -panimoravintolassa Hackesher Marktin kupeessa ennen kotiin paluuta.

Brauhaus Lemke























Uuden vuoden ateria syötiin kotona. Haimme Petersburger Platzin aasialaisesta setin sushia ja nautimme sen hyvien ystävien kanssa olohuoneessa lattialla istuen.

Uuden vuoden sushi-setti





















Alkuilta meni mukavasti sushia syöden ja viiniä naukkailen. Ilta sujui ehkä liiankin rattoisasti, koska sitten kun pääsimme vihdoin lähtemään ja lähestyimme vihdoin Party-mailia, kuulimme kuulutuksen Hauptbahnhofilla: Party-maili Brandenburgin portin luona oli jo niin täynnä, että uusia uudenvuodenjuhlijoita ei oteta enää vastaan. Me päätimme palata S-Bahnilla Warschauer Strasselle ja jatkaa siitä Kreuzbergiin. Ystävämme tiesivät Oranienstrassella mukavan baarin, jossa uudenvuoden juhlinta voisi jatkua.
Roses Bar Oranienstrassella Kreuzbergissä




















Illan ensimmäinen etappi oli Kreuzbergin Oranienstrassella sijaitseva Roses Bar, jonka ystävämme J. ja T. tunsivat ennestään. Me olimme paikassa ensimmäistä, mutta emme varmastikaan viimeistä kertaa. Paikan sisustus oli supercamppiä ja tunnelma hilpeää. Lähdimme kuitenkin pois ennen vuoden vaihdetta. Ajatus olisi ottaa uutta vuotta vastaan Oberbaumbrückellä. Siellä oli tosin aikamoinen ilotulitusrakettien rätinä. Tuntui kuin olisimme keskellä kaupunkisotaa. Ajattelimme, että olisimme paremmin turvassa holvisillan alla kulkiessa, mutta katin kontit. Sielläkin räjäytetttiin raketteja - vaakasuorassa! Pääsimme kuitenkin ilman vaurioita Warchauerbrücken ylitse. Käännyimme Revaler Strassella ja päätimme käydä katsomassa minkälaista menoa alueen clubeissa olisi. Päädyimme Zum Schmutzingen Hobbyyn, jossa oli mukava meno. Tanssilattialla soi sopivan melodinen musiikki, asiakaskunta oli tosin suurimmalta osalta meitä nuorempaa, mutta niin kai se tämän ikäisenä tuppaa miltei joka paikassa olemaan. Baarimikot olivat pukeutuneet (tai jättäneet pukeutumatta) trendikkäästi uuden vuoden kunniaksi.
Zum Schmutzigen Hobbyn baarimikot





















Zum Schmutzigen Hobbysta lähdimme suunnistamaan kotia kohti, mutta jäimme matkalle Grosse Freiheitiin, jossa tunnelma oli parhaimmillaan. Baarimikot tarjoilivat ilmaisia drinkkejä ja berliiniläistä uuden vuoden herkkua Berliinin munkkeja pitkin iltaa.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Berliner Weihnachtszeit - Raatihuoneentorin joulumarkkinat

Olimme tulleet Berliiniin Tapaninpäivänä. Ehdimme vielä ensimmäisenä iltana käymään joulumarkkinoilla. Ensin tulimme Alexille ja menimme sieltä raatihuoneentorin joulutorille.

Raatihuoneen aukion joulutori




















Torilla oli vielä paljon väkeä.





tiistai 6. joulukuuta 2011

Prenzlauer Berg: Anna Blume

Anna Blume Prenzlauer Bergissä on Berliinin suosituimpia kahviloita. täältä on lähes mahdotonta saada paikkaa. Kahvila sijaitsee Kollwitzstrassella, suostitun Kollwitzplazin kupeessa, joten jos tänne ei mahdu löytyy lähialueelta todennäköisesti paikka jostain vähemmän suositusta kahvilasta. Lauantaisin Suomen itsenäisyyspäivä on onneksi Saksassa tavallinen arkipäivä, joten onnistuin löytämään yhden istumapaikan, jotta sain testattua paikan.




















Kakkutiskissä löytyy valikoimaa, mutta olin aika täynnä vielä lounaan jäljiltä, joten tyydyin pelkkään espressoon.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Berliinin jouluvaloja

Käväisin vielä katsomassa Unter den Lindenin...


Unter den Lindenin jouluvaloja




















ja Brandenburgin portin jouluvaloja.


Brandenburgin portti ja joulukuusi





















ennen kuin jatkoin Hauptbahnhofin ja Zoon kautta Charlottenburgiin.



Berliinin Hauptbahnhofin jouluvaloja







lauantai 3. joulukuuta 2011

Potsdamer Platzin joulutori

Pienestä sateesta huolimatta Potsdamer Platzin Weihnachtsmarkt oli näyttävä. Oikeastaan sade teki alueesta vielä kauniimman, koska värikkäät valot heijastuivat märkään asfalttiin.




















Sony Center oli erityisen näytävän näköinen.



















Varsinaista joulun tunnelmaa täältä ei löytynyt, mutta olipa visuaalisesti hienoa.


Spandauer Weihnachtsmarkt - Spandaun joulutori

Ajoimme S-Bahnille Spandauhun tutustumaan paikalliseen joulutoriin. Spandau on osa Berliiniä, mutta siellä on pikkukaupungin tunnelma. Täälläkin joulutorilla oli aikamoinen vipinä, mutta ahdistavaa tungosta ei silti ollut.




















Kirkon kuopeessa oli keskiaikaiset markkinat, johon kuului monenkirjavaa käsityöläistä, sepästä nahkuriin.

Charlottenburgin joulumarkkinat (Weihnachtsmarkt)

Spandausta jatkoimme Charlottenburgin linnan edessä pidettäville joulumarkkinoille.


 
Joulutori Charlottenburgin linnan edessä

















Torilla oli jo jonkin verran väkeä vaikka paras tunnelma siellä lienee illlalla. Söimme lounaaksi unkarilaisessa kolussa naudanlihagulassia ja jälkuruuaksi kaisersmarnia, eli unkarilaisia lättyjä.




















Ja tokihan glühweinia piti maistaa.








perjantai 2. joulukuuta 2011

Alexanderplatzin Weihnachtsmarkt (joulutori)

Tulin bussilla Tegeliltä TXL-bussilla. T. oli tullut Berliiniin jo pari päivää aikaisemmin ja sovimme, että jään pois bussista Marienkirchen luona. Ajatus oli, että kävelemme Rathausplatzin joulumarkkinoiden läpi Alexille ja juomme matkalla glühweinit.














Olin pakannut kevyesti, joten pikkutrolley kulki helposti mukana. Rathausplatzin edessä Neptunuspatsaan oli luistinrata ja Weihnachtsmarkt oli muutenkin viehättävä. Päätimme juoda glühweinit kuitenkin vasta Alexilla, jonka joulupyramidin luona olevan kojun glühweinia oli kovasti kehuttu. Hyvää se olikin - ei liian hapanta, kuten saksalaiset glühweinit pohjoismaiseeen glögiin tottuneille voivat joskus olla.



 

lauantai 22. lokakuuta 2011

Brauhaus Lemke, Luisenplatz, Charlottenburg

Ennen kävelyä Charlottenburgin linnanpuistossa piti saada syötävää.






















T. oli joskus aikaisemmin käynyt linnan vieressä olevassa Luisenbräu-panimoravintolassa. Nyt panimoravintolan nimi oli Brauhaus Lemke. Samalla omistajalla näkyy olevan toinen ravintola Mittessä.


Currywurstia






















Me söimme ravintolan baijerilaistunnelmasta huolimatta aitoa berliiniläistä ruokaa, currywurstia. Ravintolaa voi suositella jos täytyy löytää ruokapaikka läheltä Charlottenburgin linnaa. Mutta ei tänne kannata varta vasten tulla.

Lisää kuvateksti

Kävely Charlottenburgin linnan puistossa

Tänään oli kaunis ja aurinkoinen, miltei kesäinen lauantaipäivä. Olimme olleet koko viikon ahkeria kalustus- ja sisustupuuhissa, joten tänään oli aika ottaa vähän rennommin.

Charlottenburgin linna



















Matkasimme länteen Charlottenburgin linnan puistoon. Linnaan emme ajatelleet mennä sisälle tällä kertaa, koska ilma oli liian hyvä jotta sitä kannattaisi haaskata sisätiloissa viettämiseen.



















Linnan puistoa ympäröivissä pikkujärvissä oli paljon sorsia, nokikanoja...






















ja joutsenia.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Pikkuhiljaa valmista


Asunto alkaa tulla pikkuhiljaa valmiiksi. Syysloman viettäminen voi vihdoin kunnolla alkaa. Vaikka onhan kalustus- ja sisustustouhu ollut tavallaan ihan mukavaa.



















Päivä on aurinkoinen, joten vietämme parvekkeen avajaisia avaamalla lähikaupasta ostetun halvan shampanjan.




















Tänään päätimme suunnistaa jälleen Kreuzbergiin. Menimme M10:llä ensin Warschauer Strassen päätepysäkille ja jatkoimme siitä U1:llä Kottbusser Torille. Lähdimme kulkemaan Oranienstrassea pitkin lähteen. Ajatuksena oli kävellä juutalaiselle museolle, mutta siellä oli tänään erityistilaisuus ja oli suljettu tavallista aikaisemmin. Kävelimme sieltä Hallesches Torin asemalle, josta palasimme U1:llä Görlitzer Parkin asemalle. Kiertelimme ensin Lausitzer Platzilla, jossa näkyi olevan toripäivä. Alue näytti muutenkin mielenkiintoiselta pienine kauppoineen ja ravintoloineen.

Olin lukenut Das Edelweiss -nimisestä ravintolasta Görlitzer Parkin kupeessa, joten ajattelimme testata sen. Se oli mukavan boheemi vanha mikälie makasiinirakennus, joka oli muutettu suureksi ravintolakompleksiksi. Oikein sopiva paikka glögille. Täältä jatkoimme Falkensteinstrassea pitkin Schesische Strasselle ja siitä U1:llä Friedrichshainiin.









keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Sistustus edistyy

Saimme tiistain aikana suurimman osan isoista kalusteista koottua. Ainoastaan makuuhuone oli keskiviikkona puolen päivän aikaan sisustamatta. Sänky oli tilattu postimyynnistä Lidlistä ja sitä emme saisi vielä tämän reissun aikana. Lidl oli ainoa paikka, josta löytyi edes jotenkin järkevään hintaan pohjoismaistyylinen runkopatjaratkaisu. Sielläkin hinta oli reilut 1300 euroa, eli suomalaisittain suhteellisen kallis, kun kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään luksusvuode.

Illaksi olimme kutsuneet berliiniläisen työkaverini J:n kylään, joten siinäkin mielessä valmista piti saada. Olimme sopineet J:n kanssa, että tapaamme Simon-Dach-Kiezillä. Söimme PlusMinusNull -ravintolassa ja tulimme ratikalla meille kuohuviineille.











tiistai 18. lokakuuta 2011

Kalustaminen alkaa

Huonekalut olivat tulleet edellisenä iltana sen verran myöhään, ettemme ehtineet aloittaa kalustamista illan aikana. Olimme osanneet varautua siihen, joten majotuimme vielä maanantain ja tiistain välisen yön A&O Hostelissa lähellä Friedrichshainin Ostkreuzia. Sieltä pääsi kätevästi aamiaisen jälkeen ratikalla numero 21 Bersarinplatzille, josta oli lyhyt matka Mühsamstrasselle.

Aloitimme huonekalujen kokoamisen heti aamusta. Ensimäisenä aloitimme sohvasta, koska siinä oli tarkoitus nukkua ensimmäinen yö. Sohva olikin oikeastaan ainoa huonekalu, jonka kokoamisessa oli hieman hankaluuksia kun sekoitimme aluksi isomman ja pienemmän sohvan päällysteet, emmekä tahtoneet saada oikeannäköistä kalua syntymään millään. Muiden huonekalujen kokoaminen sujuikin sitten mutkitta.




maanantai 17. lokakuuta 2011

Muuttopäivä

Tänään oli vihdoin se päivä jolloin saimme aloittaa kalustus- ja sisustuspuuhat. Olimme tehneet jo Suomessa valmiin listan Ikeasta ostettavista huonekaluista ja pian aamiaisen jälkeen lähdimme ratikalla kohti Lichtenbergin Ikeaa. Olin tulostanut ostoslistaan hyllyjen numerot, joten tavarat oli helppo noutaa oikeista hyllykohdista. Useita tunteja ostosreissulla kuitenkin meni, joten päätimme nauttia lounaaksi Ikean lihapullia pottumuusilla.

Luottokortilla tai suomalaisella pankkikortilla ei maksu Saksan Ikeassa onnistunut, joten olin varannut mukaan ison tukun käteistä.

Kassan jälkeen suuntasimme kuljetuspalvelutiskille. Kuljetus saatiin samalla päivälle mutta loppuiltapäivälle. Jotain pikkutavaraa (mm. siivousvälineitä) kuljetimme itse kotiin ratikalla.





keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Volkspark Friedrichshain

Ystävämme F. houkutteli meidät mukaansa koiraansa Lottaa ulkoiluttamaan Volkspark Friedrichshainiin, joka on 1840-luvulla perustettu Berliinin vanhin ja nykyisin kolmanneksi suurin puistoalue Tempelhofin puiston ja Tiergartenin jälkeen. Se sijaitsee Friedrichshainin ja Prenzlauer Bergin rajalla, joten pääsimme sinne kätevästi M10-ratikalla hotellistamme Upstalsboomista.

Ilma oli kesäisen lämmin ja aurinkoinen, eli täydellinen puistoiluilma. F. asuu aivan puiston lähellä, joten se oli hänelle ja Lottalle lähes jokapäiväinen kävelykohde. Kiersimme lähinnä puiston itäosaa, kävimme olusilla pienessä paviljonkiravintolassa. Puiston länsiosassa olisi oli ollut surempi puistoravintola, Schönnbrunn.

Puiston eteläkärjessä oli Märchenbrunnen, jossa suihkulähteen reunoilla oli kuvattu Grimmin saduista tuttuja hahmoja.


maanantai 13. kesäkuuta 2011

Asuntonäyttö Mühsamstrassella

Täksi päiväksi oli sovittu asuntonäyttö Friedrichshainin Mühsamstrasselle.

Asunnon lähikorttelia -  Petersburger Platz





















Asunnon sijainti oli hyvä. Se sijaitsi rauhallisella kadulla U5-aseman ja M10-ratikkapysäkin välissä.


Mühsamstrassen asunnon olohuone





















Vuonna 1910 rakennettu talo oli peruskorjattu ja myös asunto oli viihtyisä.


Näkymä parvekkeelta sisäpihalle






















Keittiö oli valoisa ja parveke avautui rauhalliselle sisäpihalle.




























Rappukäytävä oli valoisa ja siisti.


Rappukäytävä



























Talo oli hyvinhoidettu myös ulkoapäin. Tämä näyttäisi olevan parhaasta päästä.


Mühsamstrassen talon julkisivu






sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Neukölln/Kreuzberg: Karneval der Kulturen

Karneval der Kulturen on jokavuotinen katujuhla Berliinissä toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.
 
Se alkaa Neuköllnistä Hermannstrassen U-Bahn-aseman luota. Berliinissä asuvat eri kansojen ja kulttuurien edustajat kulkevat komeina kulkueina pitkin Neuköllnin katuja.
 
Pääsimme seuraamaan tapahtumaa ensimmäistä kertaa. Ilma oli kaunis - jopa helteinen.
 
Saimme hyvät paikat läheltä kulkueen alkua, josta pääsimme seuraamaan mitä värikkäintä eksootista kavalkadia, jossa kaikki Berliinin eri kulttuurit olivat edustettuina.
 
Kulkueen mentyä ohitse lähdimme kävelemään kohti tapahtumakatua, jossa oli tarjolla kojuissa eri maiden keittiöiden syötävää ja juotavaa.
 
Vuodenvaihteen Rion matkan innoittamina ja helteen janottamina me tilasimme brasilaialisesta kojusta virkistävät caipirinhat.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Monsieur Voung, vietnamilainen ravintola

Olin lukenut Monsieur Voungista jostain Berliinin tapahtumalehdistä. Se oli kuulemma supersuosittu vietnamilaisravintolan Mittessä ja koska olimme joka tapauksessa liikkeellä siellä suunnalla ajattelimme kokeilla. Ravintola ei ota vastaan varauksia, joten meillä kävi tuuri kun saimme pöydän jonottamatta.

Ravintola oli trendikkäästi sisustettu ja se oli tupaten täynnä. Saimme ruokalistat, mutta päädyimme kumpikin valitsemaan annokset seinän liitutauluilta. Ruoka oli todella herkullista - keiton liemi oli raikas ja se oli saanut makunsa tuoreista vietnamilaisista vihanniksista. Palvelu oli ystävällistä ja ehkä hieman liiankin nopeaa. Ravintolakokemuksesta olisi nauttinut mielellään ehkä hieman pitempäänkin.

Karl-Marx-Allee ja kaksi asuntoa pohjois-Charlottenburgissa

Aamuksi oli sovittu näyttö Karl-Marx-Alleelle yhteen stalinistisista rakennuksista. Meidän oli pitänyt mennä katsomaan asuntoa jo eilen, mutta välittäjä teki tuolloin oharit.

























Asunnon sijainti oli liikenneyhteyksien puolesta erinomainen. Talon alakerrassa oli sisäänkäynti Strassmannstrassen U-Bahn-asemaan. Palveluita oli lähiseudulla tosin niukalti. Talon päädyssä oli pieni leipomo ja talossa oli kaksi hautaustoimistoa, joista toinen oli lemmikkieläinten hautausta varten. Itse asunto oli hyväkuntoinen. Ikkunat olivat takapihalle, joten Karl-Marx-Alleen liikenteestä ei olisi haittaa. Parveketta ei tosin ollut. Huonoin puoli asunnossa oli kaasuhella; sellainen olisi kyllä kiva kotona, mutta se olisi ainainen stressin aihe varsinkin jos asunnossa yöpyisi toisinaan muita ihmisiä. Asunnossa oli paljon hyvää, mutta pudotimme sen lopulta pois laskuista.

Seuraava asunto oli Jungfernheiden S-Bahn-aseman lähellä. Se oli 70-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Asunto oli todella huonossa kunnossa.






















Se olisi täynyt remontoida kokonaan. Myöskään makuuhuoneesta avautuva näkymä ei ollut kovin rentouttava.
Näkymä makuuhuoneesta





















Viimeinen niitti oli kun avasimme parvekkeen oven. Vaikka takapihana avautui puistonäkymä, oli puiston takana heti ohitustie. Parvekkeelle kuului sellainen meteli, että se olisi ollut käytännössä käyttökelvoton.

Päivän viimeinen näyttö sijaitsi yhden S-Bahn-aseman päässä.





















Edellinen asunto oli ollut Ringin ulkopuolella, mutta tämä asunto sijaitsi juuri ja juuri Ringin sisäpuolella. Asunnon turkkilainen välittäjä oli lähtenyt kesälomalle ja hänen poikansa näytti asuntoa. Asunto sijaitsi 100-vuotta vanhassa hyvin remomontoidussa talossa ja se oli myös sisältä oikein hyvässä kunnossa. Tiputimme sen kuitenkin pois laskuista lähinnä sijainnin vuoksi. Se sijaitsi hieman syrjässä. Kuten berliiniläinen ystävämme F. sanoi asunnosta "yhtä hyvin voisitte ostaa asunnon Suomesta".

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kahta asuntoa katsomassa Friedrichshainissa

Kävimme lounaalla Hachescher Marktin ja Alexanderplatzin välissä sijaitsevassa Woka'licous-ravintolassa. Söimme kumpikin vietnamilaistyylistä keittoa, joissa oli paljon tuoreita vihanneksia. Ruoka oli erinomaista ja näin lounasaikaan edullista (huom. ravintola on sittemmin lopettanut).




















Tälle päivälle oli varattu kaksi asunnonkatsomista - kumpikin Friedrichshainissa. Ensimmäinen oli Jessnerstrassella, Frankfurter Alleen ja Ostkreuzin asemien välissä. Näytössä oli toinenkin pariskunta, italialainen tyttö ja poika, jotka vaikuttivat asunnosta kiinnostuneemmalta kuin me.

Jessnerstrasse 57, Friedrichshain




















Asunto oli kahdessa kerroksessa. Yläkerran makuuhuoneessa oli kokolattiamtto ja alakerran olohuoneessa hieno puulattia. Parvekkeelta oli näkymä sisäpihalle, jossa oli ruma poistosta käytetty pienvoimalaitos.






















Palasimme hotellille kävelleen nk. Boxhagener Kiezin kautta. Alue oli elävä lukuine kauppoineen, baareineen ja ravintoloineen.























Päivän myöhempi asunnonnäyttö oli Samaritenstrassella, Frankfurter Alleen pohjoispuolella. Alue oli hieman boheemimpaa, mutta myös vilkasta ja mielenkiintoista.


Näkymä Samariterstrassen asunnon parvekkeelta




















Asunto oli aikalaillla sellainen, jota olimme etsineet.

Samariterstrasse 13 - asunnon olohuone





















Alakerrassa oli viihtyisä kortteliravintola ja parvekkeelta avautui näkymä remontoidulle 1900-luvun alun talorivistölle ja punatiiliselle Samariterkirchelle.

Samariterstrasse 13, Friedrichshain





















Tässä olisi yksi hyvinkin varteenotettava vaihtoehto. Kävelimme asunnolta hotellille Friedrichshainin mielenkiintoisten kortteiden läpi.