lauantai 23. marraskuuta 2013

Setzuanilainen ravintola Tian Fu Uhlandstrassella

Lensin Berliiniin SAS:in aamulennolla Tampereelta Tukholman kautta. T. oli tullut jo edellisenä aamuna. Ilma oli hieman harmaa, mutta suhteellisen lämmin.





















Berliinissä ei ollut ilmeisesti ollut yöpakkasia kun tulilatvat olivat vielä hengissä parvekkeella.Joimme lasilliset kuohuviiniä ja lähdimme sen jälkeen länteen U1:llä. Olin lukenut setzuanilaisesta ravintolasta, jota oli kovasti kehuttu. Se sijaitsi Uhlandstrassella, melko pitkällä Uhlandstassen U-Bahn-asemasta.
























Oli lauantai ja lounaan ja illallisen välinen aika. Siitä huolimatta emme olleet ravintolan ainoat asiakkaat. Paikalla oli aika paljon kiinalaisia asiakkaita. Palvelu ja ruoka osoittautuivat erinomaisiksi.








Otimme alkuun dim sumia, höyrytettyjä nyyttejä, jotka olivat herkullisia - erityisesti ne joissa oli pähkinöitä, katkarapua ja korianteria. Pääruuuaksi tuli currya ja chilikanaa. Kummatkin olivat hyviä. Tänne voi tulla uudestaankin.



Matkalla Kurfürsendammille kuljimme tyylikkään Filestück-ravintolan ohitse. Siellä olisi ollut tarjolla launantain ostosreissulounaaksi bratwurstia ja shampanjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti