Joulutorien kiertely oli kuluttanut energiaa ja nyt oli taas hieman nälkä. Ilma oli aika viileä, joten päätimme syödä sisätiloissa. Olimme pikkuhiljaa siirtymässä kohti Mitten joulumarkkinoita ja tiesimme että sillä alueella ei ole juurikaan kohtuuhintaisia ravintoloita, joissa saisi mitään kunnollista purtavaa, joten päätimme syödä myöhäisen lounaan/aikaisen illallisen Savignyplatzin lähellä, jonne menimme bussilla 109. Olimme katsoneet ennakolta joitakin osoitteita ja päädyimme turkkilaiseen Baba Angoraan.
Olimme taas liikkeellä siten, että mattimyöhäiset lounastajat olivat juuri lopettelemassa, joten ravintolassa ei ollut meidän lisäksemme montaakaan muuta asiakasta. Tosin juuri kun olimme lopettelemassa alkoi ravintolaan vähitellen tulla ensimmäisiä illallisen syöjiä.
Mietimme aluksi tilaisimmeko ennen pääruokaa turkkilaisia alkupaloja, joita listalla oli kosolti. Päädyimme kuitenkin tilaamaan pelkät pääruoat, koska emme olleet hernekeiton jäljiltä niin nälkäisiä. T. tilasi grillilautasen ja minä mureaksi haudutettua lampaan potkaa. Molemmat annokset olivat herkullisia. T. tosin sanoi, että oli hiljattain syönyt paremman grillilautasen kreikkalaisessa ravintola Kos Hausissa Karl-Marx-Alleella. Minäkin itse asiassa muistelin syöneeni parempaa haudutettua lampaan potkaa kreikkalaisessa ravintolassa Prenzlauer Bergissä. Mutta mitään vikaa ruuassa ei ollut ja palvelu oli oikein ystävällistä. Tunnelma olisi ollut varmasti vilkkaampi, jos olisimme syöneet varsinaiseen lounas- tai illallisaikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti