maanantai 14. huhtikuuta 2014

Mustafas Gemüse Kebab - Kreuzberg

Tänään oli niin kiire työpäivä, etten ehtinyt syödä kunnon lounasta. Töiden jälkeen päätin käydä Mehringdammilla kokeilemassa Mustafan kebabia. Kebabkioski sijaitsee aivan Mehringdammin U-Bahnaseman kohdalla (kannattaa jatkaa asemalaiturilla junan kulkusuuntaan ja nousta sitten oikean puoleisesta uloskäynnistä). Mustafan Gemüse Kebabin, samoin kuin toisen Mehringdammin varrella sijaitsevan pikaruokapaikan, Curry 36:n edessä on aina pitkä jono.





















Niin nytkin, vaikka oli maanantai, kello oli noin 18 ja ilma oli tihkusateinen. Selvisin puolen tunnin jonotuksella.




















Listalla oli kolme ruokalajia: klassinen gemüsekebab, jossa leivän välissa oli kastikkeen ja vihannesten lisäksi paistettuja juureksia ja turkkilaista vuohenjuustoa, rullakebab, eli durumkebab, ja kanadöneri, joka oli gemüsekebab kanakebablihalla. Valitsin jälkimmäisen.






















Täytyy kyllä kehua, että se oli yksi parhaimmista syömistäni kebabeista. Berliinistä saa hyviä kebabeita tosin muualtakin, joten en usko että kovin usein jaksaisin jatkossa ainakaan yli puolta tuntia kebabin eteen jonottaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti