Lähdimme kävelemään Haubentaucherista kotia kohti. Matkalla Simon-Dach Strassella huomasimme berliiniläisen ravintolan Keule, jota oli kehuttu. Päätimme kokeilla. Virhe. Tilasin eisbeinin eli berliiniläisen erikoisuuden, keitetyn potkan. T. tilasi naudanlihapihvin. Eisbein on yksi lempiruokiani, mutta tämä versio oli ala-arvoinen. Potka oli pieni, se oli lähinnä luuta ja nahkaa ja kaiken lisäksi sisältä kylmä, samoin kuin lisukkeena tarjottu hernemuhennus. T.n pihvi oli sitkeä ja täynnä jänteitä. Pistin oman ruokani keittiöön. Kun sain sen takaisin niin potkan keskellä komeili lämpömittari. Olut oli hyvää, musiikki sen sijaan huonoa ja hermostuttavaa. Henkilökunta (jolla tuntui olevan omaa kivaa keskenään) pisti tosin volumen pienemmälle kun toisesta pöydästä valitettiin musiikista.
Kävelimme vielä Simon-Dach-Strassea pitkin kotiin ja söimme matkalla jäätelöt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti