Simplonstrasse, Friedrichshain |
Nyt olimme kuitenkin päättäneet syödä lauantaibrunssin Boxhagener Kiezissä sijaitsevassa Schneeweiss -ravintolassa (Simplonstraße 16). Olin kuullut, että Schneeweiss on kovin suosittu, joten varasin pöydän etukäteen netistä. Se osoittautui hyväksi ajatukseksi, sillä paikka oli aika lailla täysi kun astuimme sisään.
Sisustus oli ravintolan nimen mukainen. Valkoinen oli hallitseva väri, mutta sisustuksessa oli kuitenkin onnistuttu välttämään steriili vaikutelma - ravintola oli pikemminkin valkeista sävyistään huolimatta lämminhenkinen. Samaa voi sanoa myös palvelusta. Tarjoilijat olivat rentoja ja ystävällisiä. Nopea vilkaisu asiakaskuntaan paljasti, että paikka oli hieman vanhemman asiakaskunnan suosiossa kuin Kurhaus Korsakow, jossa olimme syöneet edellisen brunssimme. Osittain siihen saattoi vaikuttaa hinta. Brunssin hinta oli reilut 13 euroa ilman juomia. Kurhausin brunssi maksaa alle 10 euroa.
Tarjolla oli useanlaisia leipiä, jotka olivat joko itse tehtyjä tai haettu jostain lähileipomosta. leikkelevalikoima ei ollut kovin suuri, mutta kaikki vaikutti korkeatasoiselta. Lämpimät ruuat edustivat suurelta osin alppien keittiötä. Tarjolla oli Itävallan ja Baijerin erikoisuuksia. Oli kotitekoista leberkäseä ja etelä-saksalaista perunasalaattia, keitettyjä weisswurst-makkaroita niiden kanssa sopivan makean rakeisen sinapin kansa, naudanlihagulassia, perunagratiinia, pinaattimunakasrullaa ja bretzeleitä. Myös jälkiruuat noudattivat samaa linjaa. Brunssi oli kaiken kaikkiaan oikein laadukas. Tarjottavat ruokalajit olivat kuitenkin aika lailla raskaasta päästä, joten brunssille meno kannattaa ehkä ajoittaa hieman myöhemmäksi iltapäivään, jos mielii maistaa kaikkia laatuja. Me olimme liikkeellä puoliltapäivin, emmekä olleet vielä kovin nälkäisiä, joten meiltä jäi iso osa ruokalajeista testaamatta. Jos haluaa syödä hieman kevyemmin, voi Kurhaus Korsakow olla parempia valinta. Kurhausiin verrattuna Schneeweississa on tosin rauhallisempi ja rentouttavampi tunnelma. Kurhausin valtava buffetvalikoima ja erinomainen sijainti Boxhagener Platzin kirpputorin laidassa ovat myös sen kirouksia. jono buffetpöytään voi olla varsinkin kauniina kesäviikonloppuina melkoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti