perjantai 12. huhtikuuta 2013

Italialainen ravintola Vesuvio Strausberger Platzilla

Tänään söimme aamiaisen lisäksi vain kevyen välipalan kotona. Iltaohjelman vuoksi ajaksenamme oli syödä yhdistetty myöhäinen lounas/aikainen illallinen. Halusimme kokeilla italialaista ravintolaa, Vesuviota Strausberger Platzilla. Strausberger Platzilla sijaitsee toinenkin ravintola, A Mano, johon olemme olleet hyvin tyytyväisiä.




















Saavuimme ravintolaan ennen puoli viittä. Viimeiset lounastajat olivat juuri lopettelemassa ja illallisasiakkaat eivät olleet vielä saapuneet, joten saimme ruokailla suurimman osan ajasta keskenämme. 




















T. tilasi alkuun spagetti carbonaran ja pääruuaksi possun medaljonkeja gorgonzola-kastikkeessa. T. oli ruokaansa kutakuinkin tyytyväinen, mutta mitään mahtavia makuelämyksiä se ei tarjonnut. Minulle tuli alkuun lohicarpaccio kampasimpukoilla. Kampasimpukat oli leivitetty ja paistettu pannulla pinnaltaan rapeiksi. Molemmat ainesosat olivat ihan hyviä, mutta kokonaisuus ei ollut mielestäni kovin onnistunut. Pääruuaksi tilaamani broileri viherpippurikastikkeessa, oli ok - ehkä hieman suolainen. Tarjoilu oli vähän vaihtelevaa. Ei sinänsä huono ravintolakokemus, mutta toisella puolella aukiota oleva italialainen on tämän kokemuksen perusteella huomattavasti parempi, eikä hintatasossakaan ole juuri eroa.




















Päätimme juoda kahvit matkalla konserttiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti