maanantai 1. huhtikuuta 2013

Prenzlauer Berg: Heimholzplatzin ympäristö

Tänään olisi taas kotiinlähdön aika. Söimme vain kevyen aamiaisen, sillä puolenpäivän jälkeen olimme menossa H:n ja J:n kanssa Prenzlauer Bergiin lounaalle. Jäimme M10-ratikasta Husemannstrassen pysäkille ja lähdimme vaihteeksi pohjoiseen Dunknerstrassea pitkin. Ilma ei ollut ihan hullumpi.





















Kävelimme pienen kierroksen Heimholzplatzin ympärillä ja päädyimme Lychnerer Strassella olevaan Asia Deliin, joka oli H:lle ja J:lle ennestään tuttu. Ravintolassa oli mukavasti tilaa, koska muut lähistöllä olevat ravintolat tarjoilivat lähinnä brunchia.




















Ravintola oli vietnamilainen, mutta se tarjosi pan-aasialaista ruokaa thaimaalaisesta singaporelaiseen. Minä tilasin hongkonglaisen curryannoksen.






















Se oli ihan hyvä, mutta annoskoko hieman liian suuri, vaikka aamiainen ei suuri ollutkaan. Seuraavalla kerralla taidan kuitenkin valita vietnamilaista. Sitä vietnamilaisravintolat tuntuvat Berliinissä osaavan parhaiten valmistaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti