Botanischer Garten

Ilma ei ollut aivan paras mahdollinen retkelle kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta kerran keväässä tänne on päästävä. H. ja J. lähtivät mukaamme. Menimme bussilla M48 Karl-Liebknechtstrasselta, joka kulkee poikittain Alexanderplatzin laidasta lähes koko kaupungin halki. Botanischer Gartenin pysäkki sijaitsee Unter den Eichenin varrella.

Puisto oli suurelta osin vielä lumen peitossa, mutta toisaalta sitä kesäisemmältä ja piristävämmältä suuret kasvihuoneet tuntuivat. Ensimmäisessä kasvihuoneessa oli meneillään Kanarian saarten kevät. Kukkaa oli jos jonkin väristä. Oli sunnuntaipäivä, joten väkeä oli ihan mukavasti liikkeellä, ei kuitenkaan tungokseksi asti.

Ison kasvihuoneen kohokohta olivat gardeniat, joita kukki suurissa pensasmaisissa puissa todella runsaasti.

Puiston ulko-osissa ei ollut juurikaan nähtävää. Muutamia jouluruusuja kukki lähdettäessä toisen ulosmenotien suuntaan. Samoin portin vieressässä olivat lumikellot nostaneet kukkansa lumen keskeltä.

Oi lounasaika. Puiston ravintolat eivät oikein houkuttaneet, joten päätimme lounastaa muualla. Königin-Luise Strassella oli vaatimattoman näköinen italialainen ravintola-jäätelökahvila Villa Rosa. Vaatimaton se olikin, mutta silti viihtyisämpi vaihtoehto kuin puiston ahtaassa ravintolassa syöminen. Tilasimme pizzaa ja pastaa ja lasit viiniä. Tämä ei ole sellainen ravintola, johon kannattaisi varta vasten tulla, mutta ihan hyvä hätävara, jos on kova nälkä näillä nurkilla.

Palasimme keskemmälle kaupunkia Engleralleelta bussilla 101. Jäimme pois Oliverplatzilla Kudammin kulmilla. Kävelimme siitä Uhlandstrasselle Berliner Kafferösereihin kahville ja kakuille.

Itävaltalainen ravintola Jolesch Kreuzbergissä

Lauantaina teimme hieman ostoksia. Lähdimme tällä kertaa länteen. T. löysi mustan pikeepaidan Motzstrassella sijaitsevasta Frontplaystä.

Illaksi olimme tehneet pöytävarauksen neljälle itävaltalaisravintola Joleschiin Kreuzbergiin. Listalla oli mielenkiintoisia kolmen ja neljän ruokalajin menuita, mutta myös itävaltalaisia klassikkoja. Viinilista oli laaja - pelkkiä Grüner Weltlinereitä oli kokonaisen sivun verran. Paikka oli kuuluisia hyvistä wienerschnitzeleistä, joten päätimme kaikki neljä tilata sellaiset. Schnitzelit olivat kyllä maineensa arvoisia. Sen sijaan kaisersmarnit eivät oikein maistuneet. Kukaan meistä ei ollut itävaltalaisen ruuan ekspertti, joten emme osanneet sanoa olivatko ne oikeaoppisia vai ei, mutta ne maistuivat lähnnä jauhoisilta munakkailta. Aiemmat kaisersmarit, joita olimme muualla syöneet olivat olleet enempi lättymäisiä. Paikassa oli lämmin ja mukava tunnelma ja tarjoilijat tekivät varmasti parhaansa. Mutta palvelusta jäi kutenkin hieman säheltävä tunne - tarjoilijat hädin tuskin selvisivät näin suuresta asiakasmäärästä ja se näkyi jotenkin ulospäin pienenä hermostuneisuutena.

I wasn't dreaming of a White Easter

Yöllä oli satanut lunta - ja ihan reilusti. Viereinen puisto ja Karl-Marx-Allee olivat lumen peitossa kun lähdin aamukävelylle.






















Priscillan omistajat olivat tuoneet optimistisesti terassikalusteet ulos,
mutta tällä ilmalla niillä ei ollut juurikaan käyttöä.

Päätin ostaa aamiassämpylät Petersburger Strassen alkupäässä sijaitsevasta leipomosta, joka sattui sopivasti kohdalle.





















T. nukkui vielä kun palasin kotiin. Söimme myöhäisen aamiaisen ja otimme rennosti. H. ja J. olivat tulossa tänään Berliiniin. He yöpyisivät Upstalsboomissa Friedrichshainissa, mikä oli kätevää. Lähdimme heidän hotellilleen siinä kahden maissa ja palasimme kaikki M10-ratikalla Strassmannstrasselle. Oli pienen välipalan paikka ja ajattelimme että focacciat Pomodorinossa ajaisivat asian hyvin. Paikka oli täynnä, kuten aina, mutta löysimme sopivasti pöydän neljälle.

Jatkoimme M10:llä Landsberger Alleelle ja vaihdoimme siellä M8-ratikkaan ja matkasimme Rosenthaler Platzille. Kävelimme Torstrassea pitkin ja koukkasimme hieman samaa reittiä, jota olimme kulkeneet edellisellä kerralla Augustrasselle. Kiertelimme hieman Scheunenvierteliä ja kävelimme Münzstrassea Alexille.






















Illaksi olimme varanneet pöydän A Mano -ravintolasta Straussbergerplatzilta. H. ja J. tulivat meille ennen ravintolaan lähtöä kuohujuomille. A Manon tarjoilijat muistivat meidät viime kerrasta. Meille oli varattu sama pöytä kuin edellisellä kerralla. Palvelu ja ruoka olivat taas erinomaisia. Minä tilasin tällä kertaa vitello tonnaton ja pääruuaksi filepihvin barolokastikkeella. Jälkiruuaksi tuli sitruunajäädyke appelsiinkastikkeella, joka oli nappivalinta myös. Osa seurueesta tilasi pistaasijäädykettä, jossa ei tällä kertaa maistunut valitettavasti pistaasi lainkaan.





















Ruuan jälkeen lähdimme vielä Simon-Dach-Kiezille. Kovin myöhään emme jaksaneet valvoa. Ilta päättyi kuumiin alkoholittomiin teeedrinkkeihin Himmelreichissa.

Komische Oper: Carmen

Tänäänkin oli etätyöpäivä. Heräsin jo seitsemältä, eli aloitin työpäivän Suomen kahdeksalta. T. kävi kaupoissa ja osti Frankfurter Alleen S-Bahn-aseman luota pikkunarsisseja. Parvekkeen kanervat olivat nimittäin jäätyneet kiinni multaan ja kuolleet vedenpuutteeseen.

Ulkona oli vielä kovin talvista, joten keltaiset narsissit näyttivät pirteiltä parvekkeella. T. toi kauppareissultaan luonaaksi Berliner buletteja. Keitimme kahvia ja söimme buletit sämpylän päällä. Ne olivat vielä lämpimiä ja yllättävän meheviä ja herkullisia. Se ikävä puoli niissä oli, että emme olleet vielä yhtään nälkäisiä kun oli tarkoitus mennä syömään. Jätimme siis illallisen väliin ja päätimme syödä jotain pientä Carmenin jälkeen.





















Olimme tilanneet ja tulostaneet liput Komische Operin Carmeniin jo hyvissä ajoin. Olimme nähneet siitä pätkän edellisen kevään Lange Nacht der Oper und Theater -festivaalilla ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Kuuntelimme ennen esitystä mielenkiintoisen esitelmän Bizetistä ja Carmenista. Itse esitys ei kuitankaan lunastanut odotuksia. Musiikki oli toki tuttua ja orkesteri ja solistit hyviä, mutta esitys oli varsin arkinen. Ooppera oli suureksi osaksi saksankielinen. Vain "hitit" laulettiin ranskaksi. Koruttomat flamencoesitykset olivat kyllä hienoja, mutteivat tarpeeksi energisiä, mutta ne jäivät esityksessä hieman irralliseksi. Rähjäisen kerrostalon ja Santander-pankin ympärille kehitetty lavastus oli tosin epätavallinen, mutta teki esillepanosta hieman ankean.






















Teimme lyhyen kierroksen Simon-Dach Kiezillä ja söimme myöhäisen iltapalan Meymanin pikapizzeriassa Warschauer Strassella. Pizza oli ihan hyvä, mutta palvelu ei juuri kummoistakaan.

Frank Wedekind: Frühlings Erwachen tanssiesityksenä Ufa-Fabrikissa

Saavuimme Berliiniin keskiviikko-aamusta siten, että pystyin tekemään kotona kuta kuinkin täyden etätyöpäivän. Kävimme lounaalla nopeasti viereisen korttelin Al Mundossa. Kokeilin tällä kertaa maksaa tomaatti-paprika-sipulikastikkeessa. Ihan hyvää se oli, mutta ei niin hyvää kuin saman paikan grillattu maksa paistetun sipulin kanssa.

Katsoimme olisiko illaksi Hekticketissä mitään kiinnostavaa puoleen hintaan. Ufa-Fabrikiin oli myynnissä 11 eurolla lippuja Markus Pabstin ohjaamaan tanssi-akrobatiaesitykseen. Olimme nähneet kesällä 2011 saman ohjaajan Soap-tanssiesityksen Chämaleon Varietessa ja oli ollut upea.

Tempelhofissa sijaitseva Ufa-Fabrik toimi legendaarisen Potsdamin Babelsbergissä sijainneen filmistudion kopiontikeskuksena. Alueen rakennukset piti purkaa 1970-luvulla, mutta juuri ennen purkupäätöstä purkutuomio kumottiin ja alue sai uuden elämän kulttuurikeskuksena. Ufa-Fabrikin esitys oli Frank Wedekindin näytelmän innoittama Frühlings Erwachen. Esityksessä oli samanlaisia elementtejä kuin Soapissa, tanssia, akrobatiaa, flirttiä ja hienovireistä erotiikkaa.























Tempelhofista palasimme U-Bahnilla Platz der Luftbrücken asemalle. Olin katsonut Bergmannstrassen alueelta etelä-italialaisen ravintolan, josta sai ruokaa myöhään. Emme kuitenkaan löytäneet sitä. Sen sijaan löysimme mukavan thai-ravintolan, Sarodsin (Friesenstrasse 22). Ravintola oli viihtyisä, palvelu ystävällistä ja mutkatonta ja ruoka hyvää ja edullista. Paikkaa voi suositella jos liikkuu Bergmannstrassella päin ja tekee mieli autenttista thai-ruokaa.

Goldneun - Karl-Liebknechtrasse 9

Olimme tehneet pöytävarauksen illaksi ravintola Goldneuniin, joka sijaitsee entisessä Haus Ungarnissa Marienkircheä vastapäätä Alexanderplatzin kupeessa. Oli tarkoitus, että I. ja F. tulisvat mukaan, mutta F:n polvikipu oli yltynyt perjantai-aamuna niin pahaksi, että hän oli joutunut sairaalaan.

Me menimme illastamaan siis kahdestaan. Ravintola oli hieman näkymätön vaikka se sijaitsikin aivan paraatipaikalla Karl-Liebknecthtstrassella. Alakerrassa oli narikka, josta nousimme portaat ylös. Samassa tilassa oli Haus Ungarnin entinen kunnostettu juhlasali, jossa alkoi juuri Irvin Berlinin musiikkiin keskittyvä jazz-konsertti. Olimme yrittäneet saada eiliselle päivälle esitykseen lippuja, mutta ne olivat loppuunmyydyt. Rento ja nuorekas hovimestari ohjasi meidät baarin takana piilossa olevaan ravintolasaliin, josta ystävällinen tarjoilijatar ohjasi meidät pöytään. Ikkunapöydästä näkyi sekä tv-torni että Marienkirche. Ravintola oli hyvällä maulla modernisti sisustettu ja palvelu ystävällistä mutta rentoa. Lähipöydissä näkyi istuvan kaikissa ruotsalaisia seurueita.

Tilasimme neljän ruokalajin menun viineineen. Minulle tuli ensiksi veitsisimpukoita, graavattua puronieriää ja puronieriän mätiä. T. tilasi alkuun annoksen, joka sisälsi lammasta, kastanjaa, tilliä ja kaprista. Molemmat olivat herkullisia ja maut kohdallaan. Väliruuaksi tilasimme molemmat pressattua niittyvasikan potkaa, markillia ja hapankermavaahtoa. Mitään moittimista ei ollut siinäkään. Minulle tuli pääruuaksi mureaa niittyvasikan poskea, kermaista lanttuvaahtoa. T. tilasi paahdettua puronieriää, sorbettia ja saksanpähkinää. Minun jälkiruokani oli luumua ja suklaata, T:llä porkkanaa, piparia ja ruusunmarjaa. Kaikki oli erinomaista ja ruuille valitut viinit sopivat kuin nenä päähän niinkuin tietysti oli tarkoituskin.

Mitte: Torstrasse ja Augustsrasse

Tänään oli ohjelmassa koluta Mitten galleriakatuja ja muutenkin sellaisia paikkoja, joissa on tullut vähemmän liikuttua. Ajoimme M10-ratikalla yhden pysäkin välin Landsberger Alleen ja Petersburger Strassen kulmaan ja jatkoimme siitä M8:lla Rosenthaler Platzille. Torstrasse 147:ssa osui kohdalle suomalaiseen muotoiluun erikoistunut Kippis. Siellä oli yllättävän hyvä valikoima suomalaista keräilylasia, lähinnä Iittalaa ja Nuutajärveä.

Torstrasselta jatkoimme Koppenplatzin kautta Auguststrasselle. Päivä oli aurinkoinen ja Berolinan jalkapallokentän vieressä olevalla Strandbar Mitten terassilla ihmiset nauttivat kahveistaan ulkosalla  muutaman kylmähkön päivän jälkeen. Augustrassen toisella puolella sijaitseva Clärchens Ballhaus vaikutti mielenkiintoiselta. Paikka on tominut tanssisalina vuodesta 1913 lähtien. Nyt se on sympaattisella tavalla ränsistynyt. Ballhausin rähjääntyneessä suuressa peilisalissa on sunnuntaisin klassisen musiikin konsertteja ja alakerrassa on säännöllisesti tanssi-iltoja, joissa myös vasta-alkajat voivat opetella vaikkapa valssia tai cha-cha-cha:ta. Gipsy Restaurantissa järjestetään noin kerran kuussa ohjelmallisia illallisia, joissa ruokailun ohella voi kuunnella "mustalaisjazzia", mitä se sitten lieneekään.

Samalla puolella Augustrassea on hiljattain avattu remontoitu vanha juutalainen tyttökoulu. Kiinteistö on palautettu Berliinin juutalaisyhteisölle ja siellä on Kennedy-museon lisäksi vaihtuvia näyttelyitä ja pari ravintolaa, fiinimpi Pauly Saal ja New Yorkin juutalaista pikaruokaperinnettä edustava Mogg & Melzer, josta pitäisi kuulemma saada oikeaoppisia pastaramileipiä.

Jatkoimme matkaa Tucholskystrasselle. Jos nyt olisi tehnyt mieli kakkukahvia, niin olisimme olleet oikeassa osoitteessa, Princess Cheesecaken kakut näyttivät ikkunan takaa oikein herkullisilta. Me päädyimme kuitenkin Tazikistanilaiseen teehuoneeseen, jonka löysimme sattumalta eräältä Oranienburger Strasse 27:n  sisäpihalta. Tarjolla oli teelaatuja ympäri maailmaa. Naapuripöytään oli tilattu venäläinen teeseremonia samovaareineen, mutta me tyydyimme hieman vaatimattomampaan teen nautiskeluun. T. tilasi karavaaaniteetä, joka oli savumakuista, mutta oikein hyvää. Minulle tulli assanin teetä. Tilasimme myös pientä syötävää: pelemenejä ja blinejä. Teehuoneen historia ulottuu DDR:n aikaan. Se avattiin vuonna 1976 (tosin tuolloin eri osoitteessa). Vieläkin paikka vaalii entisen itä-blokin perinteintä muuallakin kuin ruokalistassa. Seinällä on vanha Neuvostoliiton matkailukartta. Jos tänne mielii tulla, niin kannattaa tehdä pöytävaraus. Me onnistuimme saamaan pöydän hyvällä tuurilla. Mukavan teehuonekokemuksen jälkeen kävelimme vielä Mitten ostoskatuja pitkin Alexille. Ennen kotiinmenoa kävimme kuitenkin juomassa vielä oluet Hofbråuhausissa.

Ostoksilla Ring-Centerissä ja illallisella italialaisessa

Torstai-iltana meni kyläillellessä melkein puolineljään, joten perjantai-aamuna nukutti. Aamiainen syötiin puolen päivän jälkeen ja tarkoitus oli mennä ostoksille heti kun remonttimiehemme Sascha oli käynyt tuomassa esitteitä. Ajatus oli hankkia kylpyhuoneeseen kaappi lavuaarin alle ja toine pieni kaappi takaseinälle. Sascha pääsi kuitenkin tulemaan vasta puoli neljän maissa. Lähdimme U5:llä Frankfurter Alleen aseman luona sijaitsevaan Ring-Center ostoskeskukseen. Kolmannen kerroksen kellokaupassa oli varaston tyhjennysmyynti ja T. löysi edullisesti fiksun näköisen mustan Skagen-kellon.

Realista oli tarkoisus katsella saksalaisia viinejä, ja jotain sieltä tarttuikin matkaan. Aamiainen oli jäänyt köykäiseksi, joten söimme Nordseessa pienet kalasämpylät.




















Illalliselle oli ajatuksena mennä Schillingstrassen aseman vieressä olevaan Cafe Albertiin. Siellä näytti kuitenkin olevan jotain iltaohjelmaa ja 9 euron sisäänpääsymaksu. Koska eilisen valvomisen jälkeen meitä kiinnosti kuitenkin lähinnä pelkkä syöminen, joten päätimme keksiä jotain muuta. Muistimme että Schillingstrassen ja Straussberger Platzin asemien välissä oli yksi saksalainen ravintola ja pari italialaista, joten päätimme kokeilla jotain niistä. Saksalainen "Haus Berlin" oli aivan tyhjä ja listakin näytti aika raskallaalta. Eilisen I:llä ja F:llä nautintun raskaanpuoleisen saksalaisaterian jälkeen kevyempi ruoka voisi maistua paremmin. Ensimmäisen italialaisen - "Ristorante A Mano" - lista vaikutti hyvältä ja ravintola näytti muutenkin viihtyisältä. Ravintolasali oli aika täynnä, mutta meille vapautui pöytä ikkunan vierestä. Kello oli kuitenkin lähes puoli yksitoista, joten ravintola tyhjeni pikkuhiljaa.

Ruoka oli ihan mukiinmenevää. Tilasimme molemmat "carpaccio di manzo su rucola e grana", eli naudanlihacarpaccioa rucolalla ja parmesaanilla. Se oli ihan kohtuullinen annos, mutta ei lähesään parhaasta päästä tätä lajia. Minä tilasin pääruuaksi lampaanfilettä punaviinikastikkeessa ja siitä ei löytynyt moitteensanaa. T:n possunfileestä tehty saltimbocca oli ihan kohtuullinen, mutta ei vetänyt vertoja aidolle vasikanlihasta valmistetulle. Jälkiruuaksi tilaamani pistaasi-semifreddo oli herkullinen. T:n pannacotta puhaherukoilla olisi kaivannut hieman lisää makeutta. Espressot olivat eriomaisia, kuten aidossa italialaisessa ravintolassa odottaa olevankin, samoin ruuan kanssa nautittu sisilialainen punaviini ja laskun yhteydessä tarjottu grappa. Vaikka ravintola ei ruuan puolesta vedä vertoja Strassmannstrassen Saporitolle, jäi ravintolakokemuksesta sellainen mieli, että ravintolaan voisi tulla uudestaankin. Palvelu oli nimittäin poikkeuksellisen ystävällistä, olematta kuitenkaan lipevää. Ravintola oli viihtyisästi sisustettu ja tunnelma hillityn rauhallinen.




















Mukavan ravintolaillan jälkeen kävelimme päätimme metron sijaan kävellä Karl-Marx Alleeta pitkin kotiin. Stausberger Platzilta kun on Weberwieselle vain yksi pysäkin väli.